tiistai 13. heinäkuuta 2010

Terveisiä Puolasta!

Puolan World Cup osakilpailu on nyt takanapäin ja päivän suorituksiin saa kyllä olla varsin tyytyväinen!

Aamulla ratsastin "muutaman" ponin, parhaimpina tuloksina Sessin upea helppo B-rata liitokavioponien seassa (2/27 & 79,958%!!) ja Mellun viides sija samassa luokassa.

Nuo aamun helpot radat tuli lähinnä ratsasteltua läpi, sillä keskittyminen oli jo täysin iltapäivän World Cup osakilpailussa (ratana vaativa A). Täytyy kyllä todeta, että odotukset eivät kauhean korkealla olleet, sillä yhteistyömme Kauniston Tilan kanssa on aivan alkutekijöissään ja intensiivisestä harjoittelusta huolimatta on yhteistyössämme vaapun hevosten kanssa vielä paljon parannettavaa. 

Ensimmäisenä vuorossa oli H's Tick Tack, joka jännittyi suuresta yleisöstä ja kohinasta selvästi. Lisäksi ori vaikutti jotenkin poikkeuksellisen haluttomalta, joka sitten näkyikin koko radan läpi. Keskeyttäminenkin kävi jo mielessä, kun ori teki totaalisen stopin piaffea esittäessä. Arvostelupötäkirjat eivät olleet järin kaunista katsottavaa ja kokonaistuloksena oli luokan viimeinen sija prosentein 41,782.  

Tullessamme Tick Tackin kanssa pois radalta tallipoikani Daniel oli jo hieman verrytellyt vanha herra ALP Protev C:tä ja se olikin varsin mukavan tuntuinen heti selkään noustuani. Onneksi aikataulumme oli varsin tiukka, joten en jäänyt murehtimaan ensimmäisen radan epäonnistumisia, vaan päätin käydä radan virheet läpi vasta myöhemmin. "Tepon" kanssa rata menikin kuin sumussa ja itseasiassa muistikuvat suorituksestamme jäivät varsin vähäisiksi. Niinpä en voinut uskoa korviani, kun tulokseksemme kuullutettiin 72,090%, joka riitti lopulta viidenteen sijaan!

Viimeisenä vuorossa oli Random's Respect Me. Reetu on rempseä show-mies, joka tuppaa välillä kulkemaan radalla hieman turhankin innostuneesti. Tämä näkyi myös tänään, niin hyvässä kuin pahassa. Piffi jäi molemmilla kerroilla hieman vajaaksi kun orilla oli kiire liikkeestä pois, mutta toisaalta lisätyt askellajit lähtivät kertakaikkisen upeasti. Lopputulos 65,053% oli siis varsin hyvä ja tuloslistalla se riitti kymmenenteen sijaan.

Toivo finaaliin kvaalaamisesta siis elää yhä vahvasti, vaikka tällä hetkellä olemmekin rankingin toiseksi viimeisellä sijalla keskiarvolla 59.642%. Koska keskiarvoon lasketaan vain kolme parasta tulosta, saan toivottavasti nostettua sitä huomattavasti Itävallan seuraavassa osakilpailussa. Rakingin kärkikahinoihin on kuitenkin vielä pitkä matka, sillä tällä hetkellä rankingin kärjessä olevan Ruotsin Klaran keskiarvo on huikea 77.526%. 

Mutta maasta se pienikin ponnistaa! :)

Kisaterkuin Ellen

ps. kyllä me kilpaillaan muissakin lajeissa, heinäkuun kruunaa Kuninkuusravit, joissa Ypi on toivottavasti mukana taistelemassa 5v. suokkien Pikkukunkusta ja Kapu, Make, Sissi ja Sirkku kipittävät kilpaa Pikkukuninkaallinen 2010-tittelistä.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kiirettä pitää :)

Kesä, kärpäset ja ponien varsomiset ovat pitäneet niin kiireisinä, että enpäs ole ehtinyt niistä edes tarkemmin tiedottelemaan!

Jo kesäkuun puolella talliimme saapui lähes rekkalastillinen uusia poneja, reissu alkoi Hollannista, jossa pari minitammaa (Juweel ja Liefde) pakattiin kyytiin Stall Kleinehofista, josta matka jatkui Tanskan kautta Ruotsiin. Lisäksi muutamaa viikkoa myöhemmin talliimme saapui Englannista kaksi hyvin lupaavaa valjakkotammaa ja Morris, jonka kohtalosta lisää nykyisen ruunan omilla sivuilla. Lisäksi talliimme on syntynyt varsin monta varsaa, josta yhtä lukuun ottamatta kaikki jäävät ainakin aluksi talliin kasvamaan.

Toiminnan laajentuessa oli myös selvää, että yksin en pysty enää tallia haluamallani tavalla pyörittämään, joten Ruotsista pakattiin ponien lisäksi neljä paria apukäsiä! Aarne, Berit, Cecilia ja Daniel vastaavat jatkossa ponien treenaamisesta ja osin myös ajamisesta raveissa.

Ihanien pikkuapureideni pyörittäessä tallin arkea olen päässyt itse keskittymään täysillä treenaamiseen. Tällä hetkellä keskityn valmentautumaan kolmella tuttavani puoliverisellä, tavoitteena kaikkien kanssa on ei sen enempää tai vähempää kuin Ruotsin UAR World Cup. Valitettavasti olemme missanneet alkupään osakilpailut, mutta starttaan ensimmäistä kertaa Vaativaa A:ta Puolan osakilpailussa ja toivottavasti ehdin saada kvaalit aina finaaliin saakka. Osakilpailuihin saa osallistua kolmella hevosella, mutta itse finaaliin jokainen ratsastaja saa tuoda vain yhden hevosen.

Raveissakin on tullut pyörittyä taas varsin ahkerasti, uusista tuontiponeistamme Ynkkis on yllättänyt meidät erittäin positiivisesti. Mutta raveista ja näyttelytuloksista tulossa lisää kuulumisia myöhemmin, nyt keskityn täysillä treenailemaan kouluratsastusta!

-Ellen

ps. vanha herra Dori voi hyvin ja pulleasti! Ori on täysin rakastunut uimiseen ja mulkoilee minua vihaisesti laitumelta ellen vie sitä joka sunnuntai aamu-uinnille! :) Laitoin Dorin jo toukokuun lopussa kokeiluluontoisesti orivarsojen kanssa laitumelle, jossa herra johtaakin ylpeänä laumaansa käyttämällä vain ja ainoastaan vanhemman ja muka-fiksumman ponin auktoriteettia.