tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kilpailureissu Ruotsiin

Pakkasinpas sitten aikani kuluksi lauman poneja rekkamme kyytiin ja otin suunnan Rajan yli länteen. Oikeastaan Ruotsin puolelle kisamatkat eivät täältä syvältä pohjoisesta tule sen pidemmiksi kuin Etelä-Suomeenkaan :) Kilpailut olivat "UAR Ma Cherie´s LD-GP", eli UAR:n alaiset kouluratsastuskilpailut, joissa oli luokkia helposta D:stä aina Grand Prixiin saakka.

Meidän tallilta mukana olivat uudet tuttavuutemme shetlanninponit Debbie, Padma, Sirkku, Yngve ja Mysse, sekä muutama viikko sitten Ruotsista saapunut Snappi. Lisäksi starttasin helpon B:n Mellun ja Dorin kanssa.

Kilpailupäivään mahtuikin kiireen lisäksi hienoja onnistumisia, sekä valitettavasti myös varsin näyttäviä rimanalituksia. Helpon D:n piti olla kaikille poneille läpihuutojuttu, mutta Snappi jännittyi radalla todella paljon ja prosenteissa tuloksena oli todella heikko 44 ja risat. No, ei sentään oltu ihan viimeisiä, vaan sijoituksemme oli 19/22 ;)

Sen sijaan Padma ja Debbie tekivät hienot, tasaiset radat ja nappasimme kolmos- ja nelossijat! Molempien prosentit olivat seitsemänkymmenen hujakoilla.

Helppo C meni ihan suht ok Sirkun (Upgård's Sigrid) kanssa, sijoituksena 7/20 ja prosentteina 62.474%. Ynkkiskin sijoittui puolen välin paikkeille, vaikkei senkään prosentit (53.297%) päätä huimanneet. Snapin tapaan Myssekin laittoi radalla vähän ranttaliksi ja tuloksena olikin toiseksi viimeinen sija prosentein 42.738%...

Helppo B oli todella kovatasoinen luokka, ylipäätään huomasin skaalan olevan länsinaapurissamme huomattavasti tiukempi, jonka lisäksi mukana on todella hienoja ja hyvin valmisteltuja poneja. Silmääni pisti myös useampi todella hienosti ja lennokkaasti liikkuva poni ja hevonen, joilla mentiin ratsukon tasoon nähden aivan liian helppoja luokkia. Joka tapauksessa, Mellu yllätti kaikki sijoittumalla neljänneksi (/17) prosentein 69.069%! Dori-vanhuskin pisteli kouluaitojen sisäpuolella häntä tötteröllä intoa päristen koko ohjelman hienosti läpi, tuloksena 62.149% ja sijoituksena 7/17 :)

Ei kommentteja: