Kävimme tänään Sissin kanssa harjoittelemassa valjakkoajoa Virtuaalitalli Dein maastoissa ja Serena lähti matkaseuraksi totuttautumaan matkustamiseen ja vieraisiin paikkoihin. Serenalle oli varattu Deistä oma tarha, mihin se pääsi jaloittelemaan sillä aikaa kun me olimme Sissin ja groomimme kanssa tutustumassa maastoreitteihin.
Takaisin tullessamme Sissi ei kuitenkaan ollut tarhassaan ja nopean puhelinsoiton jälkeen minulle selvisi, että Leandra tai kukaan hänen työntekijöistään ei ollut Serenaa mihinkään siirtänyt, eikä sen pahemmin nähnytkään. Niinpä meidän ei auttanut muuta kun lähteä kiertämään Dein tiluksia ja etsimään nuorta mustaa tammaamme kymmenien muiden ponien joukosta.
Varttitunnin etsintöjen jälkeen Serena löytyi jokseenkin huonosta paikasta, sillä Leandran Blackmailer Dei oli parhaillaan tarhassaan astumassa meidän vasta kaksi vuotiasta ponineitiä. Täysin arvoitukseksi jäi, että miten Serena oli ensin päässyt ulos omasta tarhastaan ja sitten vielä sisälle "Lakun" tarhaan. Onni onnettomuudessa kuitenkin oli, että kyseessä oli ykköspalkinnon kantakirjaori, joka on myös suvullisesti Serenalle sopiva.
Tällä hetkellä emme siis voi muuta kuin odotella ensimmäistä ultrausta. Eihän kaksivuotiaiden ponien astuttaminen ulkomailla mitenkään tavatonta ole, mutta silti henkilökohtaisesti pidän Sepua aivan liian nuorena. Mutta noh, palataan asiaan kunhan saamme tietää onko siellä edes mitään möykkyä kasvamassa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti