keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Mellun kuulumisia

Mellu on yllättänyt minut monellakin tapaa muutettuaan meille. Ensinäkin, Melluanneli on osoittanut olevansa tosi kiva "tätiratsu". Semmonen sopivan tasainen, että kyydissä pysyy ja siellä on kiva olla. Toistaiseksi ollaan kyllä tyydytty hikoilemaan ihan vain kotikentällä, mutta kyllä tästä olisi tarkoitus joku päivä valmennuksiin ja miksei kilpailuihinkin kyetä.

Selvästi enemmän olemme kyllä keskittyneet tasaiseen menoon tasaisella kentällä, eli kouluratsasteluun. En ihan tajua että miten näin pienen ponin kanssa pitäisi kyetä hyppäämään metrin korkuisia esteitä. Kasikympissäkin allekirjoittanut pistää silmät kiinni ja sukeltaa eteenpäin kolme metriä ennen estettä toivoen että Mellu tietää mihin kohti ois tähdättävä. Mutta ehkäpä tämä tästä, kovasti Mellun kapasiteettia ja tyyliä esteillä on kehuttu. Jostain kumman syystä siis vain Mellun tyyliä.. Mutta no, selvisin minä aikoinani 140cm luokistakin, joten kaipa tähän touhuun olisi jotain ryhtiä saatava.

Niin ja tosiaan Mellu on myös yllättänyt positiivisesti näyttelykehissä. Heti ensimmäisistä näyttelyistä kotiintuomisina oli Welsh C tammojen luokasta kakkossija ja irtoSERT! Sitä seurasikin sitten pari hylkyä ihan omistajan tyhmyydestä johtuen, mutta 30.4. olimme uudestaan sijoilla kaikille ponitammoille avoimessa luokassa, sieltä tuloksena oli LKV4. Uskon ja toivon, että kyllä me Mellun kanssa vielä ainakin Champion arvonimi saavutetaan :)

Ei kommentteja: