sunnuntai 1. elokuuta 2010

Rotunäyttely Damion Shetlandsissa 1.8.2010

Damion Shetlandsin rotunäyttelyssä meiltä oli mukana yhteensä yhdeksän ponia. Tuomarin linja (tai lähinnä sen puute) aiheutti ihmetystä ainakin meidän talliporukassa koko päivän ajan, mutta kokonaisuutenahan tuloksiin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen: neljä luokkavoittoa (Sakke maitovarsat aikuiskuvilla, Sepu yli 4v. tammat, Juuli minimaitovarsat aikuiskuvilla ja Lissu yli 4v. minitammat)!!

Päivän kruunasi oman kasvattimme Saken menestys BIS-kehässä, josta tuloksena oli BIS2 :) Kasvatustyömme on siis löytämässä ainakin oikeaa suuntaa! 

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Terveisiä Puolasta!

Puolan World Cup osakilpailu on nyt takanapäin ja päivän suorituksiin saa kyllä olla varsin tyytyväinen!

Aamulla ratsastin "muutaman" ponin, parhaimpina tuloksina Sessin upea helppo B-rata liitokavioponien seassa (2/27 & 79,958%!!) ja Mellun viides sija samassa luokassa.

Nuo aamun helpot radat tuli lähinnä ratsasteltua läpi, sillä keskittyminen oli jo täysin iltapäivän World Cup osakilpailussa (ratana vaativa A). Täytyy kyllä todeta, että odotukset eivät kauhean korkealla olleet, sillä yhteistyömme Kauniston Tilan kanssa on aivan alkutekijöissään ja intensiivisestä harjoittelusta huolimatta on yhteistyössämme vaapun hevosten kanssa vielä paljon parannettavaa. 

Ensimmäisenä vuorossa oli H's Tick Tack, joka jännittyi suuresta yleisöstä ja kohinasta selvästi. Lisäksi ori vaikutti jotenkin poikkeuksellisen haluttomalta, joka sitten näkyikin koko radan läpi. Keskeyttäminenkin kävi jo mielessä, kun ori teki totaalisen stopin piaffea esittäessä. Arvostelupötäkirjat eivät olleet järin kaunista katsottavaa ja kokonaistuloksena oli luokan viimeinen sija prosentein 41,782.  

Tullessamme Tick Tackin kanssa pois radalta tallipoikani Daniel oli jo hieman verrytellyt vanha herra ALP Protev C:tä ja se olikin varsin mukavan tuntuinen heti selkään noustuani. Onneksi aikataulumme oli varsin tiukka, joten en jäänyt murehtimaan ensimmäisen radan epäonnistumisia, vaan päätin käydä radan virheet läpi vasta myöhemmin. "Tepon" kanssa rata menikin kuin sumussa ja itseasiassa muistikuvat suorituksestamme jäivät varsin vähäisiksi. Niinpä en voinut uskoa korviani, kun tulokseksemme kuullutettiin 72,090%, joka riitti lopulta viidenteen sijaan!

Viimeisenä vuorossa oli Random's Respect Me. Reetu on rempseä show-mies, joka tuppaa välillä kulkemaan radalla hieman turhankin innostuneesti. Tämä näkyi myös tänään, niin hyvässä kuin pahassa. Piffi jäi molemmilla kerroilla hieman vajaaksi kun orilla oli kiire liikkeestä pois, mutta toisaalta lisätyt askellajit lähtivät kertakaikkisen upeasti. Lopputulos 65,053% oli siis varsin hyvä ja tuloslistalla se riitti kymmenenteen sijaan.

Toivo finaaliin kvaalaamisesta siis elää yhä vahvasti, vaikka tällä hetkellä olemmekin rankingin toiseksi viimeisellä sijalla keskiarvolla 59.642%. Koska keskiarvoon lasketaan vain kolme parasta tulosta, saan toivottavasti nostettua sitä huomattavasti Itävallan seuraavassa osakilpailussa. Rakingin kärkikahinoihin on kuitenkin vielä pitkä matka, sillä tällä hetkellä rankingin kärjessä olevan Ruotsin Klaran keskiarvo on huikea 77.526%. 

Mutta maasta se pienikin ponnistaa! :)

Kisaterkuin Ellen

ps. kyllä me kilpaillaan muissakin lajeissa, heinäkuun kruunaa Kuninkuusravit, joissa Ypi on toivottavasti mukana taistelemassa 5v. suokkien Pikkukunkusta ja Kapu, Make, Sissi ja Sirkku kipittävät kilpaa Pikkukuninkaallinen 2010-tittelistä.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kiirettä pitää :)

Kesä, kärpäset ja ponien varsomiset ovat pitäneet niin kiireisinä, että enpäs ole ehtinyt niistä edes tarkemmin tiedottelemaan!

Jo kesäkuun puolella talliimme saapui lähes rekkalastillinen uusia poneja, reissu alkoi Hollannista, jossa pari minitammaa (Juweel ja Liefde) pakattiin kyytiin Stall Kleinehofista, josta matka jatkui Tanskan kautta Ruotsiin. Lisäksi muutamaa viikkoa myöhemmin talliimme saapui Englannista kaksi hyvin lupaavaa valjakkotammaa ja Morris, jonka kohtalosta lisää nykyisen ruunan omilla sivuilla. Lisäksi talliimme on syntynyt varsin monta varsaa, josta yhtä lukuun ottamatta kaikki jäävät ainakin aluksi talliin kasvamaan.

Toiminnan laajentuessa oli myös selvää, että yksin en pysty enää tallia haluamallani tavalla pyörittämään, joten Ruotsista pakattiin ponien lisäksi neljä paria apukäsiä! Aarne, Berit, Cecilia ja Daniel vastaavat jatkossa ponien treenaamisesta ja osin myös ajamisesta raveissa.

Ihanien pikkuapureideni pyörittäessä tallin arkea olen päässyt itse keskittymään täysillä treenaamiseen. Tällä hetkellä keskityn valmentautumaan kolmella tuttavani puoliverisellä, tavoitteena kaikkien kanssa on ei sen enempää tai vähempää kuin Ruotsin UAR World Cup. Valitettavasti olemme missanneet alkupään osakilpailut, mutta starttaan ensimmäistä kertaa Vaativaa A:ta Puolan osakilpailussa ja toivottavasti ehdin saada kvaalit aina finaaliin saakka. Osakilpailuihin saa osallistua kolmella hevosella, mutta itse finaaliin jokainen ratsastaja saa tuoda vain yhden hevosen.

Raveissakin on tullut pyörittyä taas varsin ahkerasti, uusista tuontiponeistamme Ynkkis on yllättänyt meidät erittäin positiivisesti. Mutta raveista ja näyttelytuloksista tulossa lisää kuulumisia myöhemmin, nyt keskityn täysillä treenailemaan kouluratsastusta!

-Ellen

ps. vanha herra Dori voi hyvin ja pulleasti! Ori on täysin rakastunut uimiseen ja mulkoilee minua vihaisesti laitumelta ellen vie sitä joka sunnuntai aamu-uinnille! :) Laitoin Dorin jo toukokuun lopussa kokeiluluontoisesti orivarsojen kanssa laitumelle, jossa herra johtaakin ylpeänä laumaansa käyttämällä vain ja ainoastaan vanhemman ja muka-fiksumman ponin auktoriteettia.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kilpailureissu Ruotsiin

Pakkasinpas sitten aikani kuluksi lauman poneja rekkamme kyytiin ja otin suunnan Rajan yli länteen. Oikeastaan Ruotsin puolelle kisamatkat eivät täältä syvältä pohjoisesta tule sen pidemmiksi kuin Etelä-Suomeenkaan :) Kilpailut olivat "UAR Ma Cherie´s LD-GP", eli UAR:n alaiset kouluratsastuskilpailut, joissa oli luokkia helposta D:stä aina Grand Prixiin saakka.

Meidän tallilta mukana olivat uudet tuttavuutemme shetlanninponit Debbie, Padma, Sirkku, Yngve ja Mysse, sekä muutama viikko sitten Ruotsista saapunut Snappi. Lisäksi starttasin helpon B:n Mellun ja Dorin kanssa.

Kilpailupäivään mahtuikin kiireen lisäksi hienoja onnistumisia, sekä valitettavasti myös varsin näyttäviä rimanalituksia. Helpon D:n piti olla kaikille poneille läpihuutojuttu, mutta Snappi jännittyi radalla todella paljon ja prosenteissa tuloksena oli todella heikko 44 ja risat. No, ei sentään oltu ihan viimeisiä, vaan sijoituksemme oli 19/22 ;)

Sen sijaan Padma ja Debbie tekivät hienot, tasaiset radat ja nappasimme kolmos- ja nelossijat! Molempien prosentit olivat seitsemänkymmenen hujakoilla.

Helppo C meni ihan suht ok Sirkun (Upgård's Sigrid) kanssa, sijoituksena 7/20 ja prosentteina 62.474%. Ynkkiskin sijoittui puolen välin paikkeille, vaikkei senkään prosentit (53.297%) päätä huimanneet. Snapin tapaan Myssekin laittoi radalla vähän ranttaliksi ja tuloksena olikin toiseksi viimeinen sija prosentein 42.738%...

Helppo B oli todella kovatasoinen luokka, ylipäätään huomasin skaalan olevan länsinaapurissamme huomattavasti tiukempi, jonka lisäksi mukana on todella hienoja ja hyvin valmisteltuja poneja. Silmääni pisti myös useampi todella hienosti ja lennokkaasti liikkuva poni ja hevonen, joilla mentiin ratsukon tasoon nähden aivan liian helppoja luokkia. Joka tapauksessa, Mellu yllätti kaikki sijoittumalla neljänneksi (/17) prosentein 69.069%! Dori-vanhuskin pisteli kouluaitojen sisäpuolella häntä tötteröllä intoa päristen koko ohjelman hienosti läpi, tuloksena 62.149% ja sijoituksena 7/17 :)

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Edenelle Beatrix is sold to Sweden

Our lovely filly Edenelle Beatrix after Frein Xena (sire our own stallion Rhiannon's Cannonball) is sold to Sweden. Her new owner is Wique Shetland. Furthermore, I also bought a mare from them so let's all welcome Snap! WU. I'm hoping that Snap will be a good breeding mare for us in future :)

We also received more interesting news from Sweden since our stallion Viktig's Mad Boy got Diplom prize with 41 points :) Young stallion did really good in his first show. He has also showed some talent in trotting arenas since his 3-year-old record is now 2.46,1! "Make" is also really nice pony to handle so we are fortunate to have him in our stable!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Menestystä Narrilaivan raveista 24.-30.5.!

Narrilassa ravattiin peräti seitsemät ravit viime kuun lopussa. Meiltä mukana oli Kapu, Sissi ja uusi tulokas Make. Sissi ja Make olivat hitaimmassa A-ponien sarjassa ja Kapu kilpaili montéssa. Hitaiden ja aloittelevien ponien kanssa samaan sarjaan "joutuminen" oli vähän huonoa tuuria Sissin kannalta siinä mielessä, että kaikille oli selvää ettei niissä lähdöissä mitään Sissin ennätysvauhteja juosta.

Make oli suorituksiltaan vielä varsin epätasainen, mutta mitäpä muuta kolme vuotiaalta orilta vielä uskaltaa odottaakaan. Make tuntui joko taistelevan täysillä sijoista, tai vaihtoehtoisesti luovuttavan jo puolessa välissä matkaa ja jolkottelevan loppumatkan jonon hännillä. Tuloksena kuitenkin yhdet kakkos- ja kolmossijat ja yhteensä 90v€ rahaa. Mutta ehkäpä Make vain säästeli itseään, sillä se juoksi Taikasumun tallilla yhden "välistartin", josta tuloksena olikin voitto ja vähän liiankin hyvä ennätys 2.46,1!

Mutta palataksemme Narrilaivan raveihin, Maken lisäksi vanha konkari Kapukin oli mukana vähän "kaikki tai ei mitään" asenteella. Tuloksena kuitenkin upeat kolme voittoa(!!!) ja yksi kakkonen., sekä melkein 20 sekunnin parannus ennätykseen! Rahaakin tuli 380v€.

Jos meidän herrat olivat vähän ailahtelevaisella tuulella starteissa, niin Sissi sen sijaan keskittyi olennaiseen. Neiti oli nimittäin rahoilla jokaisessa startissa. Tosin, Sissihän oli selvästi alisarjassa, joten osa sijoista tuli kyllä ihan nautiskelemalla. Että enemmän tämä sarjoitus oli meidän kannalta ehkä hyvä juttu, ehtiihän niitä ennätyksiä juoksemaan myöhemminkin ;) Voittoja ei kuitenkaan tullut, joten "rahasaalis" jäi vähän Kapua pienemmäksi, mutta kyllä kolmella sadallakin ostaa jo muutaman säkin rehua.. Sissi on kyllä muutenkin ollut ihan loistovireessä, se juoksi kaksi heikkoa starttia 21. ja 23.5., mutta sen jälkeen tamma onkin ollut yhdeksän kertaa peräkkäin sijoilla! Sallis on edelleen ajellut Sissiä, mutta kaikkihan tietää, että kuskin sijaan menestyksen takana on aina huolellinen valmennus ;)

Kaikki raviponimme viettivät pienen loman kesäkuun alussa, seuraavan kerran ponit juoksevat 8.6. KK Huolettomassa.

Tulokset harjoituskilpailuista

Lämmin kiitos kaikille osallistujille, pienistä aikatauluviivästyksistä huolimatta kisoista selvittiin leppoisassa tunnelmassa ja illan aikana nähtiinkin hienoja suorituksia :) Kentän pohjakin pysyi yllättävän hyvässä kunnossa, eli eiköhän me uskalleta järjestää isompiakin tapahtumia vielä joskus!

Luokka 1: Helppo raviohjelma (enimmäispisteet 150)

1. Johku - King Roy 77.046%

2. Ellen (FSRa) - Rhiannon's Cannonball 76.739%
3. Anette J. (KNN) - Nurinkurin 76.691%
4. Blanid (VIRUS) - Siltakylän Sohvi 76.578%
5. Ellen (FSRa) - Cece MB 74.328%
6. Kya (KR) - Vadelmaveneen Alexandra 74.011%
7. Kya (KR) - Ryysyrannan Hoippuva 72.915%
8. Ellen (FSRa) - Frein Xena 68.44%
9. ror. - Frago Ingrid 61.501%
10. Kya (KR) - Vaapukan Rasmus 61.212%
11. Johku - Bryn Tapons Pomme 56.079%

Luokka 2: Helppo C:2 (enimmäispisteet 220)

1. Ellen (FSRa) - Frein Xena 73.583%
2. Kya (KR) - Piin Uskoton 73.161%
3. Ellen (FSRa) - Rhiannon's Cannonball 71.083%
4. Blanid (VIRUS) - Kenyon Of Rhosgobel 69.128%
5. Anette J. (KNN) - Svärjades Anett 69.055%
6. Anette J. (KNN) - Nurinkurin 64.815%
7. Kya (KR) - Merrywood's Gwaith-í-Mirdain 62.966%
8. Blanid (VIRUS) - Yard's Audrey 56.491%

Luokka 3: KN Special (enimmäispisteet 250)

1. Kya (KR) - Piin Uskoton 61.387%
2. Ellen (FSRa) - Melangell Dawn 58.174%
3. Blanid (VIRUS) - Yard's Audrey 55.084%
Blanid (VIRUS) - Sateen Velvet 49.914% hyl
Ellen (FSRa) - Eden Dorian Gray 49.609% hyl

Luokka 4: Helppo B:3 

1. Blanid (VIRUS) - Sateen Velvet 62.375%
2. Anette J. (KNN) - Svärjades Anett 57.787%
3. Blanid (VIRUS) - Kangaroo Shreed 57.375%
4. Ellen (FSRa) - Eden Dorian Gray 52.874%
5. Blanid (VIRUS) - Comyna Shreed 51.502%
Ellen (FSRa) - Melangell Dawn 49.265% hyl

Tulokset arvottu koulukoneella.